Kirjoittelen nyt ylös joitakin kuulemiani sukuni tarinoita, jotka ovat jääneet mieleen.

Ruotsissa oli Ångermanlandista Uumajaan muuttanut 1500-luvun vaihteen tienoilla sellainen mies, jolla sukunimenä oli Sursill eli hapansilakka, koska Ångermanlandissa sitä paljon tuotettiin (ja tuotetaan edelleen). No, sukunimeen liittyy tarina sodasta ja pilkasta ja pilkan voittamisesta (joka tietääkseni ei ole edes totta :D). Kuitenkin, hänen lapsistaan viisi muuttivat Suomen puolelle. Hilduisten suvusta tultiin (idästä päin?) Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle. Oulussa oltiin tervaporvareina ja rahaa kertyi sen verran, että yksi jälkeläisistä lähetettiin pappiskouluun. Pappistyötä Kemissä, ja onpa herran mukaan nimetty Oulussa kaupunginosa (Värttö). Pojantytär Saara (7. polvessa sukua Sakari Topeliukselle, heh) asui jossain välissä Kuusamossa ja sai siellä aviottoman lapsen, jonka isä on tuntematon. Ei kasvattanut itse lasta. Kuusamossa se eleli ja vielä seuraavat pari sukupolvea meni siellä, ja eräs tyttö meni nurmeslaisen (suku Kuhmosta kotoisin) miehen kanssa naimisiin. Vieläkin Kuusamossa pari sukupolvea... No pari siitä vielä eteenpäin, niin tulen minä. Kuusamossa olen kyllä käynyt vain kerran, jos ei Hossaa lasketa. Jos lasketaan, niin kahdesti. Tästä mysteeri-isoisoisoisoisoisoisäni alkuperästä on tarinoita. Ukki sanoo saamelaiseksi ja isä koltaksi sen perusteella, että ulkonäköä on siellä puolen sukua stereotyyppistä "saamelaista" (lyhyt pituus, silmien muoto, sellaisia). Geenitutkimus toki kaukaisen saamelaisen komponentin todistaa, mutta ei nyt sinällään todista mitään tästä kyseisestä yksilöstä :D Teorioita on kyllä hauska miettiä.

Toinen tarina ei liity sukujuuriin. Kun oli Urho Kekkonen Kainuussa aikaa viettämässä ja taisipa silloin Kajaanissa asuakin, oli yöpynyt Kivesjärvellä sellaisessa kämpässä (ja kämppä tarkoittaa sitten sellaista pienen mökin tapaista). Kuviakin siitä on olemassa. Sitä kämppää ei enää ole, kun oli pakko purkaa. Oli nimittäin kuumana kesäpäivänä hevonen työntynyt kämppään sisään vilvoittelemaan. Harmi vaan, että ovi aukesi sisäänpäin, ja hevosilla ei ole käsiä, joilla avata ovia. Jumiinhan se heppa sinne jäi ja lopulta kuoli. Seuraavan kerran, kun joku kävi kämppää tarkistamassa, niin mätä hevosenraato oli vastassa ja koko kämppä ihan mätä ja pilalla. Siksi se purettiin, mutta perustuskivet voi rinteessä vielä nähdä. Kuulemma sen hevosen pää kummittelee siellä Kivesjärvellä, jossain Kongasjoen rinteillä—kummitushevosenpää. Asiasta tietämättömille, että kives tarkoittaa sitten verkon painoa, jossa on kiviä kääritty tuohen sisään.

Tässä on kuva Kekkosesta Kongasjoen kämpällä 1919 (lähde):


Sukunimestä on hankala puhua, sillä en halua sitä paljastaa. On kumminkin venäläistä, ortodoksista alkuperää vuosisatain takaa. Vienan Karjalassa ollut käytössä ja sieltä tullut Savoon (sellaisen miehen mukana, joka oli tumma niin kuin karjalaiset ja jolla oli sellaiset *viittoo tuuheita kulmakarvoja* t. ukki) ja Savossa oli mukaan tullut tietty -nen-pääte. Jännä ajatella, sillä suvusta löytyy luterilaista ja lestadiolaista, mutta en tiedä yhtään ortodoksia.

Joku esivanhemmistani, muistaakseni isoisäni isoisä, syntyi 1860-luvulla pahasti keskosena, vain kuuden kuukauden kohdalla. Ihmeellistä kyllä, hän jäi henkiin. Kuinka siinä onnistuttiin? Häntä pidettiin syntymän jälkeen lampaanvillalla täytetyssä sikarirasiassa. Maitoa juotettiin villalla, jonka kulmasta maitotippoja tiputeltiin vauvalle.

<< takaisin kirjoituksiin